keskiviikko 14. joulukuuta 2011

ScienceSLAM - tiedettä hauskasti!

Tiedettä arkiymmärryksen tasolle – tätä hauskuutta tarjosi kolmas Suomessa järjestetty ScienceSLAM -tapahtuma eilen Korjaamolla Helsingissä. Kuusi intohimoista alansa tutkijaa pani itsensä likoon tarjoamalla kymmenminuuttisen, jossa arkipäiväisti omaa tutkimusteemaansa. Ilmaisu oli vapaa. Lopuksi yleisö – tupa täynnä, seisomapaikatkin – äänesti parhaan esityksen.

Koettiin DNA-säätelymekanismeja Super Mario Bros -hahmojen avulla, hiilen kiertokulku tanssien, kravattisolmulla ja yhteislaululla näytettiin ongelmia, joita tietokone ei oikein pysty ratkaisemaan, sulfiittijätelientä hämmensi ”hullu saksalainen tutkija” tuottaen siitä sivutuotteena jotain, kuoron avulla taas saatiin kuvaelma Sibeliuksen sävellysprosessista ja lopuksi vielä tutkija räppäsi oman teemansa. Hienoa, että löytyy tällaisia yleisön hauskuttajia!

ScienceSLAM ’it ovat Suomeen tuoneet nuoret väitöskirjaopiskelijat Christian Rauch, Alexandra Gylfe ja Mervi Aavikko. Ensimmäinen järjestettiin vuonna 2010, joten historia ei ole pitkä. Väkeä näyttää ahtautuvan - seuraavaksi jäähalliin! Tilaisuudet ovat englanninkielisiä, mutta ei se tunnu haittaavan. Paitsi itseäni. Kaikki sutkaukset eivät tietenkään avautuneet, kun englanti ei nyt satu olemaan ihan arkikieli. Oikein hyvä tunnelma joka tapauksessa ja hienoa kokea rohkeita ihmisiä. Kaikille pisteet!

Mutta mitä olisi ArtSLAM? – Sitäpä täytyy jäädä pohtimaan. Ja eilen Sibelius veti pisimmän korren.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Kaikkea tapahtuu ...

Noissa näyttelyissä valokuvien - ilmeisesti - osalta on ihan sekaisin näin valokuvausta tuntematon. Näyttelyesitteissä on jos minkäista merkintää valokuvateoksille. Viimeksi käväisin "digivedos" näyttelyssä - suurikokokoisia luontokuvia. Utuisia - "epätarkkoja", kuten ennen olisi sanottu. Kauniita - ehkä surumielisiä - joka tapauksessa. Vaikkakin on tunnustettava lievä kysyvä asenne, ehkä yleistyneen valokuvien manipuloinnin seurauksena.

Haagan taideseurassa saimme vieraita Espanjasta näyttelyvaihdon muodossa. Andalusian International Artists -ryhmän näyttely avattiin to 8.12. ja on nähtävillä 17.12. saakka Kanneltalon Galleriassa. Vuodenvaihteessa vuoden kulutta menemme sitten vastaavasti Etelä-Espanjaan Mijas'in kaupunkiin omalla näyttelyllämme.

Vajaat pari viikkoa sitten tuli pikalähtö kuulemaan Buena Vista Social Club'in ja Omara Portuondon Suomen keikkaa Finlandia-talolla. Verkkomyynti ilmoitti loppuunmyydyksi, mutta puhelimitse tuntui hyvin saavan ja Ärkkäri on lähellä lipun lunastamiseen. Kuubalainen salsa ja vastaava sykki. Jo iäkäs rouva Omara P jaksoi vielä esiintyä. Suomalaisen yleisön ja hänen kohtaaminen oli lämmin. Omalta osaltani koin lievän pettymyksn, kun kiihkeiden, väliin ylipitkien, rytmien rinnalle odotin kuulevani enemmän sitä hidastakin tunnelmointia, mitä Omaran levyillä ja edellisessä vierailussa oli. Mutta hyvä näinkin.

Tänään riensin bussille Thalian aukion kautta nähdäkseni, mikä meno olisi Café Pikku Belgiassa. Onko asiakkaita? Kyllä sydän sykähti, kun ikkunan edustalla ulkona oli neljät lastenvaunut! Ja tupa täynnä lounastajia. Ikkunan korkealta baaritiskiltä löysin tilaa. Hienoa, että PB on löydetty. Tätä Pohjois-Haaga on kaivannut.

Ja te ulko-pohjois-haagalaiset - toteuttakaapa se uhkauksenne kokoontumisajosta Café Pikku Belgiaan! Kannattaa!

maanantai 21. marraskuuta 2011

Hitaasti(kin) hyvää tulee!

Aina se on viime tippaa. Miksi aina? Jälleen kerran sunnuntaina viikko sitten kiireesti kierrokselle, kuin viimeistä päivää päättyviin näyttelyihin. Kiinostaviin sellaisiin.

Hitaan, rauhallisen tekemisen ilmiasu rauhoitti mieltä. Yhden, jo hieman aiemmnin nähdyn, näyttelyn nimikin oli Slow. Useamman kokeneen tekijän yhteisnäyttely, josta palautui mieleen Harri-Kauhanen-Kujasalo & kumppanit -porukan vakaa ja vahva teoksin esiintyminen vuosien takaa. Nyt samassa tilassa Pertti Kukkosen kupari- ja väribetoniveistosten sileäksi hiotut, uskomattoman hienosti värittyneet pinnat, ihastuttivat ja ihmetyttivät. Kuinka betoni voikaan olla vivahteikasta, jäkäläisen värikylläistä hänen vanhemmissa töissään ja kirkkaana hohkaavaa uusissa. Lienee pursotinkin ollut käytössä pinnan luomiseen. Vaikka työt ovat raskasta betonia, tuntuma on kuitenkin kevyt.

Minna Sjöholm oli taas napsinut kuvia Helsingistä mm. ratikan ikkunoiden läpi ja maalannut niitä. Siltä maalaukset näyttivätkin. Hämärän kaupungin kuvia hyvin runsain harmaasävyin. Epätarkkuudessaan tarkkaan ja hitaasti tehdyn oloisia. Melkein voisi nähdä valokuviksi. Jotenkin viehättäviä kuitenkin.

Hienostunutta grafiikkaa oli esillä Elina Luukasen näyttelyssä. Töölöläistä kaupunkimiljöötä, portaikkoja, ikkunoita, saleja .... Rauhallisia, ruskean ja sinisen sävyin tehtyjä. Ehkä kahden laatan väritekniikalla. Sattumoisin sain juuri hänen äitinsä, Lea Ignantiuksen, grafiikkaa esittelevän kirjan selailtavaksi. LI:n värigrafiikalla tummin sävyin vedostetut luontokuvat huokuvat syvää hiljaisuutta. Hän käytti myös hyvin poikkeusellisesti yhdenlaatan väritekniikkaa. Samalle laatalle levitettään useampia värejä eri syövytystasoille käyttäen hyväksi eri värien viskositeettia, öljypitoisuutta. Värejä päällekkäin telattaessa eri viskositeetin omaavat värit hylkivät toisiaan. Öljypitoisemmat värit telataan pintaan ja pehmeällä telalla paksummat värit ohi syvemmille syövytystasoille. Jotenkin näin. Mielenkiintoinen ja haastavakin tekniikka.

Niin ja Juhani Harrin töitä on taas esillä Emmassa. Sinne.

lauantai 5. marraskuuta 2011

WeeGeessä ja muualla

Ohi kulkiessa astuin sisään valokuvanäyttelyyn Punavuoressa. Kannatti. Aistikkaita henkilöpotretteja kehitysvammaisten parissa tehdystä valokuvaprojektista. Vaikuttavia henkilötutkielmia heistä. Hyvässä valokuvassa on voimaa.

Espoon WeeGeessä piti myös pyörähtää. Sari Palosaaren installaatio Colonnade haastaa, käsitteellisellä tasolla. Pelkistettyjä pyöreitä teräslevypilareita, suurten ikkunoiden takaa niihin valoisana aikana heijastuva luonto. Täydentäjänä peräseinällä videoteos. Mitenkähän tila koetaan? Itse koin vuoropuheluna - kovan, teknologian tuottaman kliinisen ympäristön läsnäolo lähellä sitä toista - ei standardia, pehmeyttä, luontoa. Ja ihan totta, videota aikani seurattuani tuli tunnelmapalautuma Jacques Tatiin, tosin minulla nousevaa futurismia humoristisesti kommentoivaan elokuvaan Enoni on toista maata 50-luvulta. Äskettäin kun taas näytettiin tv:ssä. Hämmästys oli suuri, kun kuulin taiteilijalta itseltään hänen taivuttaneen ja niitanneen teräslevyistä ne huoneenkorkuiset pilarit! Melkoiset vehkeet on täytynyt olla, itsekehittellyt kuulemma.

Yläkerran Anitra Lucanderin teokset avasivat toisenlaisen maailman. Tasapainoisesti värikylläisiä töitä. Monet liikkuivat abstraktin ja esittävän välimaastossa. Maisema, kylä, kaupunki - usein viitteellisesti näkyvänä. Näyttely toi esiin taitelijan historialliset tyylilliset kerrostumat.

Hienoja näyttelyjä, kertakaikkiaan!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kauniin syyspäivän näyttelysatoa

Lipposet jalkaan ja menoksi. Olihan lauantaina hieno syyspäivä - ainakin myöhäiseen iltapäivään saakka.

Arjen estetiikkaa edustivat Arto Korhosen isot akvarellit. Pääosassa nyt kauluspaidat - tuttu näky monen miehen vaatekaapista. Niin näissä, kuin aikaisemmin esillä olleissa takapihoissa, kukin iso teos (esimerkiksi 140x200 cm) koostuu useista paperiarkeista. Teoksen voi maalata näin pienemmissä palasissa ja tilan tarve ei ole niin suuri. Haasteena lienee värimaailman säilyttäminen siirryttäessä rinnakkaiselle arkille ylös, alas tai sivulle. Hienosti joka tapauksessa tekniikka toimii.

Nuoret kuvataiteilijat todella ilahduttavat. Saana Inarin ja Emma Rönholmin veistoksista ja videoista koostetussa installaatiossa kaupungin pienet eläimet kohtaavat ihmisen rakentaman infran. Vähän on paljon, tässäkin todistetaan. Ja se sanomalehdin ilmaistu tuulessa lekutteleva "lokkiparvi" veti koko ajan lapsia sisään, ja heidän tuomanaan vanhempia. Loisto juttu! Toivottavasti nenänjäljet ulkoikkunassa edelleen lisääntyvät.

Punavuoren brunssipaikat olivat tietenkin täynnä, lauantai-iltapäivää kun mentiin. Mutta perinteikäs klassikkoravintola tarjosi tilaa nautiskella klassikkomuikuista perunamuusin ja voisulan kera. Voiko parempaa enää toivoa!

Parin gallerian kautta sitten kotisuuntaan. Veikko Hirvimäen puiset sudet ja hirvet ovat kuin sarjakuvista tai unesta. Tulevat ja menevät jostakin, jonnekin - vaikka seinän läpi.

Ilahduttaa nähdä runsaasti veistoksia. Parin päivän päästä sitten Sari Palosaaren installaatiota tutkimaan. Pasi Karjulan puiset Pahat taikinat näkyvät myös olevan esillä. Sinnekin pitäisi ehtiä.

Niin lipposet - tai patiinit - ihan miten vaan. Mustat ja nauhattomat. Ei ne nyt oikein syksyisen kävelyretken tyyliin sovi. Mutta kun ovat niin mukavat! Paljon ovat maailmaa vuosien saatossa nähneet, sivut pikkuvarpaiden kohdalta ovat lähes puhki. Mutta niin mukavat .. Mustaa kenkkälankkia ja reipas kiillottava hinkkaus ennen reissua. Jospa häikäsy peittäis ne rispaantuneet kohdat. Saas nähdä milloin häpeä ylittää mukavuuden. Uudet samanlaiset kotimaiset ovat jo onneksi sisäänajossa!

torstai 22. syyskuuta 2011

Näyttely Kaapelitehtaan Puristamossa 21.9.-2.10.2011

Haagan taideseuran näyttelyn avajaisia vietettiin äskettäin Kaapelitehtaalla Helsingissä. Ohessa muutama kuva. Kuvissa omia veistoksia kaksi. Isohko, vajaan metrin korkuinen, läpivärjätystä kipsistä tehty Jostain ajatuksen tuolta puolen sekä noin 30 cm korkuinen pronssinen Kuun kuiskaus.





Tervetuloa käymään! Osoite Kaapelitehdas, Puristamo. Tallberginkatu 1 C, 00180 Helsinki














 





 
















torstai 15. syyskuuta 2011

Mielenkiintoista taidetta esillä Helsingissä

Taidenäyttelyt tarjoavat taas syksyn tullen nähtävää. Viime viikonvaihteessa tein pienen kierroksen. Veistoksiakin oli esillä.

Kuvanveistäjä Tommi Toijan jo tutut muukalaiset, Paksupäät, katselevat, ovat, tekevät. Niissä on jotain samaa outoutta kuin Kim Simonssonin vitivalkoisissa posliiniveistoksissa, pikkutytöissä, vinttikioirissa. Toijan pikkuihmiset ovat ehkä hellyttävämpiä, Simonssonin veistoksissa katse luo kavahduttavaakin outoutta. Toijalla oli myös esillä pari karheaa, värikästä, valtavan kokoista puureliefiä. Kuin tunnemyrskyjä.

Klassista veistoperinnettä muotokuvin ja ihmishahmoin edusti reitillä Esa Riippa. Materiaalina kipsi, puu ja pronssi, taisi olla savea myös. Hieman yllättävältäkin tuntui nähdä nykytaiteen ajassa perinteistä muotokieltä.

Jukka Mäkelän kerroksisissa, valoisissa maalauksissa akryylimaali on saanut osin päälleen kohtansa etäännyttävää läpikuultavaa paperia. Näin syntyy kolmiuloitteista kerroksellisuutta. Yksi samaan teemaan liittyvä maalaus näkyy olevan HS Kuukausiliitteen huutokaupassa. Toisenlaista värimaailmaa ja teoskokoa tarjosi Nanna Susi. Hänen maalauksissaan jalometallivärit, hopea ja kulta, hohtivat muutoin maltillisin värein maalatuissa isokokoisissa tauluissa. Samasta teemasta saattoi olla useita töitä.

Viikolla sitten piti pyörähtää taideseurasta tutun Liisa Kuusiston ja hänen yhden opettajansa pietarilaisen Konstantin Sterkhovin akvarellinäyttelyn avajaisissa. Näyttelyssä avautuu hyvin vesivärien käytön suuret mahdollisuudet. Väkeä oli pienessä galleriassa tilaan nähden paljon, joten uusi käynti vähän rauhallisempaan aikaan on tarpeen.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Yhteisnäyttelyt - kova haaste ripustajille ja katsojille!

Tänään pyörähdin taiteen myyntinäyttelyssä, taidemessuilla. Iso halli, parikin, oli täynnä. Seinät ja sermit, niissä teoksia rinnakkain ja päällekkäin monessa kerroksessa. Oma kokemukseni oli aika kaaottinen. Runsaus näkymässä tekee, ettei oikein huomaa yksittäisiä töitä, keskittyminen herpaantuu. Teokset syövät toinen toisensa. Aika pikaisesti tuli halu siirtyä kahville. Niin oli tullut muillakin. Paikan kahvila oli täynnä. Ohitin sen.

Ryhmänäyttelytilan rakenne ja ripustus ovat kyllä suuri haaste näyttelyn rakentajille. Tilan rakenne määrittää paljon myös ripustuksen mahdollisuudet. Parhaiten omien havaintojeni mukaan on onnistuttu, kun isoonkin tilaan on luotu ripustussermein pienempiä ja näin intiimimpiä "huoneita". Kolme - joskus kaksikin seinää riittää. Näin helpottuu ripustuksen suunnittelijoiden työ luoda tasapainoisempia kokonaisuuksia jopa eri taiteilijoiden töistä. Ja katsoja voi paneutua näkymiin ja tunnelmiin siirtymällä huoneesta toiseen ja sulkeutua tutkiskelemaan kussakin huoneessa olevia teoksia muun ympäristön häiritsemättä. Joskus näkee näissäkin harkitsemattomalta tuntuvaa asettelua. Yksi jollakin tapaa voimakas teos tuntuu hävittävän ne muut. Todennäköisesti ripustuksen suunnitelijalla on ollut tähän jokin kauaskantoinen idea. Niin ripustajia kuin katsojiakin - meitä on moneksi.

Messuvierailun jälkeen tein galleriakierroksen. Kyllä on valtava ero kokemuksessa! Tämä ei tietenkään poista ryhmänäyttelyjen tarvetta.

Niin - ja yksi teos messuilla tällä kertaa pysäytti. Taisi olla jokin nykytaiteelle ominainen tekniikka - valokuvasta muokattu printtaus, valkoisessa kehyksessä lasin alla. Palasin sen ääreen parikin kertaa. Nyt huomaan, että se oli sijoitettu yksin rauhalliselle paikalle runsaan puolen metrin levyisen ripustussermin päätyyn. Nyt mietin, olisinko huomannut sen muiden valokuvien keskellä ko. sermin pitkällä sivuseinällä? Vetoava kuva, taisin tulla sen äärelle myös rauhoittumaan.

Poistuessani kävelyreitille osui erityinen kahvipaikka. Liikenneympyrän keskiössä pieni pyöreä kahvikioski ja siellä keltainen keinutuolipenkki. Sinne siis. Autot pyörivät ympärillä, Hietalahden torilla näytti olevan melkoinen kuhina. Ja toisella puolella perinteikkään "taiteilijaravintolan" ulkoterassi oli tupaten täynnä. Aurinkoinen syyspäivä oli parhaimmillaan!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Haagan taideseuran näyttely Kaaplitehtaalla

Haapoja peltosaarekkeessa, Sinikka Lintukankare, äljy 1990
Kuva Reijo Piispanen

Haagan taideseuran

NeljäVitonen

Juhlanäyttely 21.9.-2.10.2011
Kaapelitehtaalla Helsingissä
Avajaiset ti 20.9. lo 17-19
Tervetuloa!


Osoite:
Kaapelitehdas, Puristamo
Tallberginkatu 1 C, 1. krs, 00180 Helsinki
Kts. http://www.haagantaideseura.com/

tiistai 23. elokuuta 2011

"Tehtaan valot" Studio Tapauksessa 22.8.-4.9.2011

Studio Tapauksessa vietettiin Tehtaan valot -näyttelyn avajaisia su 21.8.11. Väkeä oli mukavasti. Tapaus ry:n yhteisöön kuuluvalla n. 30 taitelijalla on työhuone ja yhteinen näyttelytila entisessä tehdaskiinteistössä Tapanilassa. Meneillään olevassa näyttelyssä on esillä 16 yhteisön taitelijan töitä. Maalauksia, grafiikkaa, valokuvia, keramiikkaa, veistoksia ....

Avajaisyleisöä ihastutti omilla lauluillaan yhteisöön kuuluva taidemaalari ja myös folk-laulaja Elske Seyfarth.

Ohessa kuvia / JO

Näyttely avoinna ma-pe 16-20, la-su 12-16
Studio Tapaus
Tapaus ry, Viertolantie 2-4, Tapanila
N- ja I-junat ja asemalla oikealle portaat ylös.
Tehdasrakennus tien toisella puolella.






























maanantai 1. elokuuta 2011

Syksy saapuu ja tapahtumat!

Seuraavissa ryhmänäyttelyissä on minultakin 2-3 teosta, osa jo aikaisemmin esillä olleita.

Taiteiden yö pe 26.8.2011

Taidekahvila ja intiimi taidenäyttely Pohjois-Haagassa, ostarin työväenopiston tiloissa, Näyttelijäntie 14. Avoinna klo 15-21. Vapaa pääsy. Ohjelmaa myös lapsille.
Katso tarkempi ohjelma: http://www.haagantaideseura.com/

Tulehan käymään kahvilla. Ja kaverit kans!

Tehtaan valot 22.8. - 4.9.2011
Avajaiset su 21.8. klo 16-18. Studio Tapaus, Taiteilijaseura Tapaus ry:n 16 taiteilijan töitä työtilastudiossa, Viertolantie 2-4, Tapanila, Helsinki
ma-pe klo 16-20, la-su klo 12-16 tai sopimuksen mukaan

Haagan taideseura 45 -juhlanäyttely 20.9.-2.10.2011
Kaapelitehdas, Puristamo, Helsinki

Ota vain yhteyttä, jos haluat lisätietoja näyttelyistä.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Paluu Lapista

Olipa kuuma viikko tuo edellinen Lapissa. Sen alareunassa Yli-Torniolla mitattiin peräti 32,8 astetta lämpöä. Sääsket tietenkin virkosivat ilmoille. Mutta ei haitannut pientä remonttihommaa. Hiki virtasi norona pitkin kasvoja vähäisestäkin puuhastelusta. Olipahan muka hyvä syy pitää taukoja.

Lähtiessä totesin jättitelttaa pystytettävän Sodankylässä Kitisenrannan koulun piha-alueelle tämän viikon filmifestareita ennakoiden. Aki Kaurismäen Le Havre näytetään siellä - oliskohan ensinäytös Suomessa. Taidenäyttelyynkin olisi ollut mahdollisuus saada töitä festarien ajaksi, mutta pyyntö tuli hieman liian myöhään. Täytyy katsoa tilanne ensi kesänä. Elokuun Luosto Classic myös kiinnostaisi. Klasareita tunturin rinteillä. Taitaa olla säveltäjä Kalevi Ahon luomus alkuperältään. Kenen lie idea? Täytyy osuttaa joskus reissu tuohon aikaan.

Kesä on taas täynnä tapahtumia ja taidenäyttelyjä. Eturivin taiteilijat ovat näköjään levittäytyneet nytkin töineen eri puolille Suomea. Purnukin Orivedellä heräilee tosi toimin henkiin. Kuraattori Timo Valjakka on koonnut sinne omien sanojensa mukaan katsauksen nykytaiteen kärjestä Suomessa. Mukana on myös kiinnostava Sari Palosaaren veistos-video-installaatio. Sarihan tulee elokuussaa jyryttämään Haagan taideseuran juhlanäyttelyn työt Kaapelitehtaan Puristamoon syys-lokakuun vaihteen näyttelyyn. Olisi taas asiaa Purnuun. Edellisellä kerralla sinne veti noin kymmenen vuotta sitten Nina Ternon veistos Tuuliturpa.

Ja Helsinki olisi täynnä tapahtumaa hengästymiseen saakka. Missasin jo yhden eilen - patsaiden henkiinheräämisen Helsinki-päivänä! Oli taas muka muuta tekemistä. Meinaa käydä niin kuin yleensä - ei osaa valita minne mennä - ja niin jää menemättä juuri mihinkään!

torstai 12. toukokuuta 2011

My Exhibition in Gallery Punavuori


Last week in my exhibition in the small gallery situated in Punavuori district just close to Helsinki city center. The theme is Eyes on the Horse. Not realistic portraits, more emotions, feelings and happenings. Something to think about.

A horse lives by its instincts. Its mood shows in its expression, genuinely, signaling to other horses, and its surroundings. Also to humans if one knows how to read the messages. The emotional state shows. On the contrary, a human strives to control the external references to the internal state depending on the situation. When you turn your gaze to a horse you can see yourself. A poet once said we all have our own horse.

I have set to see sculptures and graphics. In my work I describe emotion and communication, based on my own shared experiences with a horse. In a horse, nature is both so close, and so far away, nowadays.

Material of the sculptures are bronze (Quo Vadis, Moon Whisper and Veni, Vidi, Vici!), concrete patinated using tempera (Boss, Prologue) and also full-tinted plaster (Farewell Meal). All graphics are unique monotypes pressed using one or two plates.

torstai 5. toukokuuta 2011

Galleriaan sisälle vai ei?


Tänään galleriavieraiden kanssa istuskelimme ja pohdimme näyttelyissä käyntiä. Ja arastelua astua sisälle. Paitsi jos siellä on jo muita, se helpottaa. Entä jos esillä on tutun töitä, odotetaankohan, että ostan?

Itse pyorähdän galleriassa ohimennen tai teen jollain tapaa suunnitellun kierroksen. Enkä suinkaan mene ostamismielessä. Ainoastaan löytyykö jotain kiinnostavaa, sävähdyttävää tavalla tai toisella. Tekniikkakin kiinnostaa, kun itsekin yrittää tehdä. Joskus tietenkin tulee eteen työ, jonka haluaisi hankkia.

Nyt omien töiden "galleristina" ei odota, että vieras tai tuttu tulisi ostamaan. Jos joku on kiinnostunut ja tulee katsomaan ja ehkäpä myös ilmaisee näkemyksiään - se on mukavaa. Ja monien tuttujen näkeminen sinänsä ilahduttaa. Miellyttäväksi istuskeluksi ja raataamiseksi - kuten me Lapista tulhet sanomma - tänäänkin vieraiden kanssa meni. Taidettiin me ne teoksetkin aluksi vilkaista.

Ja huomenna tulee pari nuorikkoa, joiden näkemistä todella odotan vuosien jälkeen!

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Punavuoren galleriasta

Niin lähellä, niin kaukana - So Close, So Far
monotypia 1/1, 2011
Kuva/Photo Reijo Piispanen

Tänään otin mukaan tietokoneen ja asensin juuri mokkulan. Nettiyhteys näyttää toimivan sillä hyvin täällä Merimiehenkadulla Helsingin Punavuoressa. Mitenkähän on Lapissa Kelujoen varressa?

Oheinen uniikki grafiikan vedos on esillä näyttelyssäni Galleria Punavuoressa su 15.5. saakka. Avoinna ti-pe klo 14-18 ja la-su klo12-16. Merimiehenkatu 29, 00150 Helsinki. (mm. ratikka 3B tulee lähelle viiskulmaan)

torstai 28. huhtikuuta 2011

Suosikki näyttelyssä

Kuva menossa olevasta näyttelystä
Galleria Punavuoressa


Vasemmalla Pomo - Boss, joka tuntuu keräävän ainakin sympatiapisteet näyttelyssä. Veistoksen esikuvana on pieni suomenhevostamma, laumansa ehdoton johtaja, joka eli 50-luvulla Lapissa myöhemmin Lokan tekoaltaan veden alle jääneessä kylässä.

Näyttelyni Galleria Punavuoressa jatkuu 15.5. saakka. (Kts,.aukioloajat aikaisemmista kirjoituksista)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Avajaiset sitten olivat!

Kuun kuiskaus - Moon Whisper
Monotypia (1/1), 2011
Kuva/Photo Reijo Piispanen



Eilinen avajaispäivä oli aurinkoinen, mutta tuuli varsin viileä. Onneksi Galleria Punavuoren katua, Merimiehenkatua, hyväilee aurinko iltapäivän.

Näin Pääsiäisviikolla moni kuitenkin saapui katsastamaan näyttelyni Katse hevosessa. Veistoksia ja grafiikkaa siis esillä. Ylättävää - ja samalla niin mukavaa - on nähdä, mitkä teokset kiinnostavat. Monotypia grafiikan tekniikkana, samoin veistostekniikka ja materiaalit (pronssi, betoni, kipsi) olivat keskustelun aiheina. Tietenkin myös töiden teemat.

Punavuori on on ollut pitkään suosikkikaupunginosa. Siksi onkin mukavaa olla siellä väliaikaisena esittelevänä "galleristina" oikean galleristin tukemana. Tulkaahan käymään raataamassa. Samallahan voi tietenkin vilkasta teoksetkin. Edellisessä tekstissä yhteystiedot ja aukiolot.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Katse hevosessa - veistoksia ja grafiikkaa Galleria Punavuoressa


Kuun kuiskaus - Moon Whisper, pronssi, 2011
Kuva Reijo Piispanen

Tervetuloa näyttelyyni Katse hevosessa Galleria Punavuoreen 19.4. – 15.5.2011. Näyttelyyn olen koonnut veistoksia ja grafiikkaa (uniikkeja monotypioita).

Avajaiset ovat tiistaina 19.4. klo 14 – 18.


Galleria Punavuori, Merimiehenkatu 29, 00150 Helsinki


Avoinna ti–pe 14–18, la–su 12–16 (suljettu pe 22.4. ja su 1.5.). Mikäli aukioloajat eivät sovi käynnillesi, ota yhteyttä. Katsotaan sopiva aika.


Jouni Onnela (0400-414 640)

lauantai 19. helmikuuta 2011

Teimme sen taas!

Kotiseurani, Haagan taideseuran, vuosinäyttely avattiin tänään la 19.2.2011 klo 14 Pohjois-Haagan yhteiskoululla. Ponnistus oli taas melkoinen eilisiltaisessa pystytyksessä. Jäsenten, ja heidän siippojensa ja tuttujensa, voimin tehtiin. Seinäkkeet ja muut varusteet kuorma-autolla varastolta, niiden kunnostus ja pystytys liikuntasaliin, töiden ripustus ja kaikkea muuta. Kahvilaa, basaaria, arpajaisia, taidehuutokauppaa ... Onneksi väkeä oli taas tarpeeksi talkoissa. Kaikki viidessä tunnissa 16-21.

Haagan taideseura taitaa olla Helsingin vanhimpia aktiivisesti toimivia taideseuroja, perustettu 1966. 45. toimintavuosi on käynnistynyt. Runsaan sadan jäsenen joukosta tähän näyttelyyn tuli töitä 54 taiteilijalta - harrastajalta, ammattilaiselta. Jurytettynä noin 120 työtä.

Pari kunniajäsentäkin kutsuttiin. Taidemaalarit Raili Aaltio ja Sinikka Lintukankare, molempien syntymävuosi on 1931. Mutta ikä ei liiaksi paina. He ovat edelleen aktiivisimpia seuran jäseniä. Kaikenmaailman kokousten ja muiden tapahtumien lisäksi tulevat pari kertaa viikossa piirtämään ja maalaamaan taideseuran omaan tilaan, Hataraan, kelillä kuin kelillä. On ollut sykähdyttävää kokea, minkälainen ammattitaito näihin ihastuttaviin persoonallisuuksiin on vuosien saatossa karttunut. Ja nauttia siitä.

Railin eteen olen kiikuttanut elävän mallin piirrustiltojen tekeleitäni. "Oikein hyvä. " alkaa palaute olkoon söherrykseni melkein mitä tahansa. Onneksi jatkuu "... mutta tässä on jotain pielessä ...". On niin hyvää ja kehittävää saada ammattitaitoista, rehellistä palautetta. Palautteesta on aina pula! Sinikka on vetänyt ihan äskettäin myös mm. temperakoulutusta seuran jäsenille. Munatemperan emulsion teossa ja maalauksessa sain ihan yksityisopetusta, kun en kurssille päässyt. Olin kyllä aivan otettu sekä opetuksesta että temperamaalauksesta tekniikkana. Onhan se sitä vanhinta maalaustekniikkaa. Sanon vaan, että näiden veteraanien rinnalla on mukava kulkea!

Sunnuntaina viikon kuluttua sitten puretaan näyttely. Melkoinen urakka taas. Syksyllä juhlanäyttely, toivottavasti.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Uutta elämää kirjastossa!


Tällainen "sallittu"-ilmoitus Pohjois-Haagan kirjaston ovessa. Että puhuminen, koirat ja jopa eläminen sallittu - kirjastossa! Pohjois-Haagan kirjasto Helsingissä on mukava paikka. Eturintamassa, sanoisin.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Valokuvasta on moneksi - taiteessakin.

Viime vuosina valokuvataide on ollut yksi eniten esillä olleista ilmaisumuodoista kuvataiteen kentässä. Valokuva on näkyvästi läsnä monella tapaa. Innostavina lähteinä ne ovat Ulla Finnilän maalauksissa, joita on parhaillaan esillä Galleria G18:ssa Helsingissä. Hän on maalannut 30-luvun mustavalkoisista valokuvista akryylillä uudet versiot, ja nyt värein. Tässä mielessä maalaukset ovat fiktiota, kuitenkin ajan tunnelmaa välittäen, missä Ulla on usein onnistunut hienosti. Omia vanhempia, muuta sukua - tuokiokuvia kaduilta, mereltä, kahviloista, olohuoneesta ... Näemme kuinka kaksikymppinen sulho käy nuorikkonsa kanssa, kävelykeppi siinä toisessa kädessä. Värit ovat viehättävästi kuviteltuja, eivätkä pyrikään olemaan luonnollisia. Maalausten lähde on tuttu Ulla Finnilälle. Onhan hän tehnyt mittavan uran juuri valokuvaajana.

Ulla Finnilän maalauksista palautui mieleen syksyllä Helsingissä esillä olleet Kati Immosen akvarellit, joiden pohjalla olivat mm. sota-ajan ylävartalopotretit, näin oletan. Akvarellina olivat näin saanet uuden ilmeen, jollain tapaa mystisen. Olivatkohan taitelijalle tuttuja? Joka tapauksessa taidemaalarin taitavuus akvarellitekniikassa näkyi.

Voimakas kosketus syntyy, kun valokuva ja maalaus ovat rinnan. Samasta hetkestä. Sen voi kokea galleria Johan S:ssä kauppatorin tuntumassa. Valokuvaaja Leena Voutilainen on kuvannut taidemaalari Maarit Hedmania, joka on sitten maalannut kokemisensa, ilman näköä. "Yksi paikka. Kaksi tulkintaa." kuvaa hyvin Katseen takana -näyttelyn asetelmaa. Teosluettelon liitteessä Maarit Hedman on lisäksi kirjoittanut tunnelmistaan maalauksiin liityen. Yllättävän monessa rinnan olevassa kuvassa ja maalauksessa on värisävy samankaltainen - viileä tai lämmin. Mutta poikkeavaakin on. Samalleen vihreän kiven halauksesta nousee maalauksessa kivi kylmän valko-sinisenä keskiöön. Väriaistimus ja kosketusaistimus eroavat. Tällaista on koettu toisaallakin. Monethan ovat olleet yllättyneitä ns. pimeissä ravintoloissa, kun eivät ole tunnistaneet pelkän maun perusteella jotakin omaa herkkuruokaansa. Maarit Hedmanin maalaukset ovat aistillisia ja maalattu varmalla kädellä. Kokonaisuus antoi voimakkaan kokemuksen. Asetelma näyttelyssä on hieno.

Ja vielä hyvin ehtii astella Valokuvataiteen museoon Kaapelitehtaan päätyyn Helsingin Ruoholahteen. Metrokin menee lähellä. Pentti Sammallahti on valokuvannut maita ja mantuja aina 60-luvulta lähtien. Maisemia, ihmisiä, kulkukoiria, lehmiä - eri puolilta maailmaa, usein sieltä varjoisalta laidalta. Jo klassikoksi on noussut kuva venäläisen kyläpahasen raitilta, jossa kulkurikoirien kuningas istuu veistoksellisesti korkealla melkoisen menopelin istuimella. Kulkuvälineen, joka on moottoripyörän ja lumikelkan ydistelmä. Ja räksyttäjät ympärillä. Laaja näyttely antaa mahdollisuuden moneen tunnelmaan. Venäjällä otettujen kuvien ääressä tuntui kuin olisi palannut ajassa kauas taaksepäin, vaikka kuvat olivat varsin tuoreita, 90-luvulta.

Todistettavasti vanhat mestarit vuosisadan takaa käyttivät maalatessaan myös valokuvia apunaan. Ja jo varhain kameran esiastetta camera obscuraa, "neulanreikälaatikkoa", käytti mm. Johannes Vermeer 1600-luvulla. Näin väitetään.