Taidenäyttelyt tarjoavat taas syksyn tullen nähtävää. Viime viikonvaihteessa tein pienen kierroksen. Veistoksiakin oli esillä.
Kuvanveistäjä
Tommi Toijan jo tutut muukalaiset, Paksupäät, katselevat, ovat, tekevät. Niissä on jotain samaa outoutta kuin Kim
Simonssonin vitivalkoisissa posliiniveistoksissa, pikkutytöissä, vinttikioirissa. Toijan pikkuihmiset ovat ehkä hellyttävämpiä, Simonssonin veistoksissa katse luo kavahduttavaakin outoutta. Toijalla oli myös esillä pari karheaa, värikästä, valtavan kokoista puureliefiä. Kuin tunnemyrskyjä.
Klassista veistoperinnettä muotokuvin ja ihmishahmoin edusti reitillä
Esa Riippa. Materiaalina kipsi, puu ja pronssi, taisi olla savea myös. Hieman yllättävältäkin tuntui nähdä nykytaiteen ajassa perinteistä muotokieltä.
Jukka Mäkelän kerroksisissa, valoisissa maalauksissa akryylimaali on saanut osin päälleen kohtansa etäännyttävää läpikuultavaa paperia. Näin syntyy kolmiuloitteista kerroksellisuutta. Yksi samaan teemaan liittyvä maalaus näkyy olevan HS Kuukausiliitteen huutokaupassa. Toisenlaista värimaailmaa ja teoskokoa tarjosi
Nanna Susi. Hänen maalauksissaan jalometallivärit, hopea ja kulta, hohtivat muutoin maltillisin värein maalatuissa isokokoisissa tauluissa. Samasta teemasta saattoi olla useita töitä.
Viikolla sitten piti pyörähtää taideseurasta tutun
Liisa Kuusiston ja hänen yhden opettajansa pietarilaisen
Konstantin Sterkhovin akvarellinäyttelyn avajaisissa. Näyttelyssä avautuu hyvin vesivärien käytön suuret mahdollisuudet. Väkeä oli pienessä galleriassa tilaan nähden paljon, joten uusi käynti vähän rauhallisempaan aikaan on tarpeen.
Haagan taideseuran näyttelyn avajaisia vietettiin äskettäin Kaapelitehtaalla Helsingissä. Ohessa muutama kuva. Kuvissa omia veistoksia kaksi. Isohko, vajaan metrin korkuinen, läpivärjätystä kipsistä tehty Jostain ajatuksen tuolta puolen sekä noin 30 cm korkuinen pronssinen Kuun kuiskaus.
