Aurinkoinen kesä parhaimmillaan. Käväisin Helsingin keskustassa liikkuessani myös valmistumassa olevassa Hiljaisuuden kappelissa Kampin Narinkkatorin kupeessa. Sympaattinen "puupönttö" pehmentää uuden Kampin laatikkomiljöötä. Sopii paikkaan oikein hyvin.
Sisältä hiljaisuuden sali on askeettinen, kuitenkin puisena ja pyöreänä pehmeä, paitsi penkit. Valo tulee soikean kattopaneelin ja seinän välistä. Mieleen tulee Temppeliauikion kirkko toteutusideana. Ikkunoita ei kuitenkaan tässä ole. Pidinkin enemmän kappelin ulkoisesta olemuksesta. Umpinainen ikkunaton sisätila luo lievän ahdistuttavan olon. Luonnonvaloa, taivasta edes vähän kaipaisi. Sama tunne tulee, kun näen Pikkuparlamentin suuren valiokunnan tilan uutiskuvista. Sielläkään ei taida olla ikkunoita ulkotilaan. Näinkin siis voi kokea. Kappelin penkit toistavat vanhaa kirkkoperinnettä. Puinen suorakulma - suoraselkäisille.
Ovella oli kirkon ja sosiaalitoimen työntekijöitä, oletan, vastassa keskusteluhetkeä tarjoamassa sitä haluaville. Ja hyvästelemässä. Mukavaa, että tällaistakin inhimilliset mittasuhteen omaavaa rakennetaan.
Kesägallerioista mieleen on jäänyt erityisesti Emma Helle puu- ja keramiikkaveistoksineen - ja taitaahnan niissä olla materiaalina sitä sun tätä. Myös Jenni Tieahon jo tutut varsat ja uutena luonnollisen kokoinen piehtaroiva heppa - tuohta pinta osin - antavat näkymiä nykytaiteen monipuoliseen materiaalin käyttöön. Miksei myös Bernar Venetin metalliset sutaisut. Maalauspuolelta Chris af Enehielmin raikkaat akryylimaalaukset olivat uusi elämys. Jäi halu katsoa niitä toisenkin kerran.
